Emmi Kärnä
Mysteerien luoja
&
Pelisuunnittelija
May 28, 2017
Uncategorized
284
Tervetuloa blogiin

Hei kanssaeläjä, tervetuloa blogiini!

 

Sanonta ”kolmas kerta toden sanoo” on tällä hetkellä erityisen ajankohtainen, sillä astuit kolmenteen perustamaani (henkilökohtaiseen) blogiin. Ensimmäinen blogini käsitteli ”Emmi ulkomailla” aikaa, eli kesää 2011 Barcelonassa sekä syksyä 2013 Pietarissa. Toinen blogini taas oli kunnianhimoinen projekti, jossa päätin katsoa yhden vuoden aikana kaikki IMDB Top 100 -listan leffat. Muistaakseni pääsin tässä nelosella alkavaan lukuun.

 

Mitäkö tapahtui? Elämä, tai tarkemmin ottaen minä, tapahduin. Pyrin tekemään arkeologisia kaivauksia noista kahdesta blogistani, mutta ne tuntuvat haihtuneen bitteinä internettiin. Noiden kahden blogin kunnianhimoinen aloitus ja sitten haipuminen muistoihin kuvastaa hyvin entistä tapaani tehdä asioita. Vielä 24 ikävuoteen asti minulla oli tapana innostua suunnattomasti asioista, aloittaa ne ja jättää ne sitten aina kesken alkuinnostuksen häivyttyä. Kaikki me teemme tätä ja minäkin edelleen, vaikkakin jo vähemmän. Ongelmaksi tällainen taipumus muodostuu kuitenkin silloin kun uteliaisuus on sitä luokkaa että kaikki toiminta maanpinnalla kiinnostaa. Ehkä suurimpia opetuksia aikuisiällä minulle on ollut se, mitä keskittyminen vain yhteen asiaan voi saada aikaa. Yhteen asiaan keskittyminen on esimerkiksi luonut minulle kokonaan oman ammatin.

Tervetuloa blogiin!

En kykene tarkalleen muistamaan ajatuksiani 23-vuotiaana, mutta väitän, että niitä on nykyään paljon enemmän. Syynä saattaa olla tietynlainen oman alan asiantuntemus, luovuuden uudelleenherääminen vai onnellinen elämä. Aion käyttää blogiani alustana erilaisille kokeiluilleni ja projekteilleni, sekä kirjoittaa tietyistä teemoista, joita onkin kertynyt jo aika pino. Aion kirjoittaa mm. näistä aiheista:

 

– Mitä saat kun ostat elämystä?
– Innostuminen on universaalia
– Aikuisten leikkiminen
– Logiikan monet käyttötavat
– Mitä luovuus tarkoittaa elämässäni
– Miten pelejä suunnitellaan

 

Lisäksi ajattelin käsitellä 3 pääkiinnostustani eri kanteilta, joita ovat luovuus, tarinankerronta sekä tosielämän pelit. Olen oppinut näistä aiheista jo paljon, mutta en likikään tarpeeksi. Keneltä minun kannattaisi mielestäsi hakea näihin oppeja tai jutella? Ketkä ovat näissä teemoissa alojensa kuningattaria ja kuninkaita? Vastaa rohkeasti yhteydenotolla tai kommentilla postaukseen (jos olen tehnyt sen jo mahdolliseksi).

 

Nyt kuitenkin jatkamme, nähdään seuraavan postauksen puolella!
About the author

Leave a Reply